17.10.2011

Ihana turkoosi

Oli tarkoitus tehdä nopea pikalakkaus, mutta eihän mikään ikinä mene niin kuin suunnittellaan. Yön kunniaksi leimaukset kiukuttelivat ja sain vetää ne useampaan kertaan ennen kuin olin tyytyväinen. Tai itseasiassa, lopulta menin vain nukkumaan ja jätin kynnet siihen kuntoon, missä ne olivat. Edellisen tumman lakkauksen jälkeen turkoosi ranskis tuntuu nyt ihanan kevyeltä.

Kärjissä China Glazen For Audrey. Mielestäni tämä lakka on aivan ihanan sävyinen, juuri sopivan tumma/vaalea, ei liian kirkuva ja raikas. Leimaukset Konadin laatasta m51 ja China Glazen Re-Fresh Minth -lakalla. Etusormen kynsi näyttää vähän oudolta, kun se on murtunut hieman reunasta. En siis malttanut leikata kaikkia lyhyiksi, vaan viilasin vain murtuman pois.



Käytän jokaisessa lakkauksessa aina alus- ja päällyslakkoja. En kuitenkaan mainitse näistä erikseen lakkausta esitellessäni. Niimpä päätin nyt kertoa mitä lakkoja yleensä käytän.

Aluslakkana käytän Lumenen Gloss & Care aluslakkaa. Jos kynteni joutuvat kovemmalle koetukselle (esimerkiksi töissä), niin käytän Sally Hansenin Diamond Strenght kynnenkovettajaa aluslakkana. Tämä vaihtelee myös kausittain.

Päällyslakkana olen jo jonkin aikaa käyttänyt Cesarsin Top Coat -pikakuivattavaa päällyslakkaa. Leimausten päällä taas käytän Konadin omaa Top Coatia. Kumpikin noista päällyslakoista kuivuu suhteellisen nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita! :)