25.5.2012

Ihanat ja melkein uudet

Blogini on viime aikoina ollut hieman hiljainen, mutta kyllä täällä silti henki pihisee! Opiskeluhommat +  työ ovat vieneet kaiken ajan ja sen vuoksi kynnetkin ovat jääneet lakkaamatta. Onneksi kevään ruuhka alkaa viimein hellittää!

Tuorein lakkatilaukseni piti esitellä jo monta viikkoa sitten. Tässä nämä ihanaiset nyt kuitenkin ovat.


Ja sitten hieman tarkempaa esittelyä lakoista.


 Color Clubin Blossoming -sarjasta haalin kolme lakkaa..


CC Hydrangeakiss, nätti ja kivan erilainen sininen. Muistuttaa hiukan lemmikinsinistä.


 CC Lavendarling, kaunis violetti. Taittaa mukavasti siniseen, muttei kuitenkaan liikaa.


CC Sweetpea. Tästä voi sanoa vain, että ihania pinkkejä ei voi koskaan olla liikaa! Kivan murrettu sävy.


Lisää hohtelevaa Color Clubia ja yksi must have CG:n Romantique -sarjasta. 


Color Clubin Worth the Risque. Minulla ei ollut ennestään hopeaa lakkaa, joten tämä oli mahtava täydennys kokoelmaan, kun yhdestä hopeasta löytyy sekä kimallusta että holoa.


Color Clubin Hot Like Lava. Tästä sanon vain, että tykkään!


Yhdessä lakkauksessakin jo esiintynyt China Glazen Poetic. Tosi nätti ja peittävä.


Ja viimeiset kolme ovat China Glazen kimallelakkoja.


CG Full Spectrum nimensä mukaisesti kimaltaa vähän kaikkia sävyjä. Perusväri on kuiten vaaleanpunainen.


CG Material Girl. Pinkkiä ja kimallusta! Nam!


Ja viimeisimpänä CG Love Marilyn. Ihastuin tähänkin heti. Kivan jouluinen, joten ei ehkä kaikkein fiksuin hankinta näin kesäksi.

1.5.2012

Vesimarmoroitu Vappu

Kokeilin vapun kunniaksi viimeinkin vesimarmorointia. Aika moni muukin oli päättynyt samaan ratkaisuun. Vappuaatto meni epämukavasti kotona kipeillessä, mutta onneksi tänään on jo parempi olo. Ehtii siitä vapusta näin itse vappupäivänäkin iloita.

Ja sitten kynsiin. Tarkoitus oli kuorruttaa nuo vielä kaiken maailman glittereillä ja helmillä, mutta eivät valmiina kaivanneetkaan mitään. Tämä oli ensimmäinen vesimarmorointini ja onnistui siihen nähden ihan hyvin. Viimeisen kynnen kohdalla aloin jo hoksata mistä hommassa on kysymys ja miten kuvion saa halutun laiseksi.



Ja toinen käsi.


Käytetyt lakat: China Glaze Something Sweet, China Glaze Admire ja China Glaze Fuchsia Fanatic. Pohjalakkana Wild and Crazyn Montana.


Ja nyt häippäsen pikniköimään. Tai ennemminkin laavulle grillaamaan, mutta ulos ja syömään kuitenkin. Hauskaa Vappua!