28.9.2012

Romantic Strokes

Eli romanttisia one stroke -kukkasia. En ole maalannut one stroke tekniikalla pitkään aikaan, joten taidot oli vähän ruosteessa. Kukkasia piti harjoitella muutama kerta, ennen kuin sain oikeat määrät maalia ja vettä siveltimeen.

Pohjalle tuputtelin liukuvärjäyksen neljällä eri lakalla: Visions Party Animal, China Glaze Second-Hand Silk, La Femme Beauty Angel ja Visions Rally Racer. One Stroke -kukkaset maalasin akryylimaaleilla ja nail art -siveltimillä.



Toisen käden kynnet. Minusta nämä onnistui paremmin.


Kuva vähemmän hienosta peukalosta. Paremman peukalon kynsi on katkennut, joten sitä ei viitsi kuvata.


Löysin viimeinkin tuollaisen ihanan, koristeellisen kellokorun. Oli pakko kuvata se samalla. Olen kuolannut noita jo vuosi sitten nettikaupoista, mutta en ole raaskinut tilata. Tuo tarttui matkaan Glitteristä.



19.9.2012

Violettia ja hopeaa

Tarkoitus oli tehdä vesimarmoroinnit erilaisilla nudelakoilla. Mutta planeetat taisivat olla väärässä asennossa, kun mikään ei ottanut onnistuakseen. Vesi väärän lämpöistä, lakat eivät toimineet ja tikku ihan töhnässä, vaikka koko ajan putsailin. Jopa vedet kaatuivat. Yritin ottaa kaikesta siitä sähläyksestä kuvaa, mutta kamerassa ei ollut tietenkään muistikorttia.

Niimpä päädyin tuttuun ja turvalliseen teippimaniin, johon tuputtelin liukuvärin päähän. Lakkana Color Clubin Lavendarling. Liukuvärissä Wild and Crazyn Chunky Chow. Koristelussa Dependin hopeinen koristelulakka ja leimauksissa Konadin Black Pearl. Kukkaset konadin laatasta m36. Ja tietenkin kynsitimantteja päälle.



Peukkukuva, jossa rasittavan nysä kynsi. Ei se mitään, jos kaikki ovat lyhyitä, mutta ärsyttää kun yksi kynsi on, eikä raaski lyhentää muita samanlaisiksi.


Ja tässä syy siihen, miksi peukalon kynsi on niin paljon lyhyempi, kuin muut kynnet. Töissä kynsi lähti lohkeamaan ja lohkeama venyi niin pitkälle, ettei teepussipaikastakaan ollut apua. Onneksi lohkeama oli liuskottunut niin, että kynnestä jäi edes jotain jäljelle.


4.9.2012

Vaaleanpunaista ja pitsimäisiä kukkia

Hei, olen taas täällä! Kesäloma meni hujauksessa ja juoksentelin vain paikasta toiseen. Nyt syksyllä elämä normalisoituu ja alan taas pikku hiljaa totutella aikataulujen raameihin. Kiireitä tällekin kaudelle on luvassa, mutta ei onneksi kuitenkaan niin paljoa, kuin keväällä ja kesällä. Joka tapauksessa alan taas pyhittää aikaa kynsille ja blogille.

En hennonnut vielä siirtyä syksyn väreihin, joten sitaisin kynsiin jo lemppariksi muotoutunutta Color Clubin Yum Gumia. Tämä pinkki on vain niin ihanan raikas ja räväkkä! Leimaukset Konadin Pastel Pinkillä ja laatasta m51. Kynsistrasseja oli myös pakko laittaa, mutta käytin niitä kerrankin maltillisesti.





Kynteni ovat kasvaneet ihanan paljon loman aikana! Jee. Sanoisin, että ovat nyt minulle ihanteellisessa mitassa. Tosin eiköhän ne taas äkkiä napsahtele lyhyemmiksi, kun alan hääriä opiskelun ohessa kaupan kassana.