3.6.2015

Alkukesän vihreät

Edellisestä postauksesta onkin kulunut jo reilu pari kuukautta! Selasin bolgiani taaksepäin ja hämmennyin, kun viimeisimmissä kuvissa oli vielä lunta parvekkeen pöydillä.

Ja mitä tässä välissä on tapahtunut? Ensin ehdin olla reilun kuukauden sairaana, kun nappasin ensin influenssan ja heti perään keuhkoputkentulehduksen. Sen seurauksena jäi aika paljon opiskeluhommia rästiin. Loppukevät meni opiskeluiden ja töiden parissa, eikä tuntunut olevan edes aikaa lakkailla kynsiä mitenkään ihmeellisemmin. No, myönnetään että lakkasin niitä kyllä. Mutta kiireessä lakkaukset olivat niin tylsiä, ettei niitä viitsinyt edes kuvata!




Ensi viikolla alkaa kauan ja hartaasti odotettu kesäloma. Olen todellakin loman tarpeessa ja tuntuu, että kevään uupumus vaatii kaverikseen nyt paljon lepoa ja rentoutusta. Ja sen kunniaksi blogi pärähtää taas käyntiin uudelle energialla!

Hei, lupaisin tuossa alussa esitellä uuden lakkauksen! Mennään siis asiaan. Kynsillä on Color Clubin Abyss ja nimettömässä sen alla China Glazen Re-Fresh Minth.

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä kuvioita koristeluteipillä. Suuremmat teipit ovat tuttuja, mutta laatikossani kummitellutta koristeluteippiä ei ole vielä tullut kokeiltua tähän tarkoitukseen. Lopputulos on kiva, mutta noiden käyttäminen ärsyttävää, koska pientä ja joka paikkaan tarttuvaa teippiä on hankala kohdistaa paikalleen. Kuviot tein Dependin koristelulakalla ja päällä vielä strasseja. Kuvista ei näy, mutta peukalossa on sama kuvio, kuin etusormessa.





 Ja ulkona auringossa.


Mainitsinko jo, että tuo hopeinen kaulakello on yksi lempikoruistani! Siitäkin huolimatta, että kello toimi vain kuukauden ostamisen jälkeen, eikä patteria saa vaihdettua itse (jos vika nyt siitä edes johtuu). :D

24.3.2015

Alelakkahamsteri vauhdissa

Nämä Seppälän "The I love this glitter nail polish" -lakat lienevät jo kaikille tuttuja. Tulen kuitenkin vähän jälkijunassa, sillä ihastuin näihin vasta nyt.

Silmäilin kaupassa alennuksien jämiä ja onnistuin haalimaan nämä kolme ihanuutta itselleni neljällä eurolla. Ostin nämä alunperin ihan vain uteliaisuuttani, kun en ollut vielä kokeillut sarjan lakkoja. Jälkikäteen mietin, että olisi pitänyt ostaa samasta alesta toinenkin kolmen setti. Harvemmin lakat irtoavat ihan niin edullisesti.


Turkoosissa lakassa on seassa värikkäitä "paloja" ja kahdessa muussa eriväristä, kimaltavaa ja mattaa glitteriä. 

Kokeilin ensimmäisenä Shine Beachiä. Yksi kerros lakkaa riitti hyvin ja glitteriä tuli ihanan paljon. Lakan pinta kuivui nimensä mukaan kivan hiekkamaiseksi. Glitterit tuntuvat karkeilta, mutta pohjalakka on kiiltävä, joten lopputulos on kivan erikoinen.



Näissä lakoissa on mukavan leveät siveltimet. Leveä sivellin ei varmasti toimi kaikilla, mutta itse pidän niistä. Siveltimien pyöristetty pää helpottaa mielestäni nätin aloituksen tekemistä. 


22.3.2015

Punaista ja suloista

Kevään mukana tulee opiskelukiireitä, jotka yllättävät mukamas joka vuosi. Ja niin kävi tänäkin vuonna. Tosin nyt olen ollut pari viikkoa kipeänä ja katsellut aurinkoisia kevätkelejä ikkunasta. Onnistuin nimittäin nappaamaan jonkinlaisen superflunssan. Tekisi mieli lähteä hiihtämään, etenkin kun tänään tuli vielä lisää lunta. Ehkä tässä vielä jossain vaiheessa ehtii laduille!

Ja sitten asiaan. Kynsillä on simppeli lakkaus, jossa yksi lemppareistani, eli China Glazen Fuchsia Fanatic. Koristelut dotting toolilla ja Color Clubin koristelulakalla.





Ja lopuksi vielä se suloinen osuus, jonka halusin myös jakaa tässä postauksessa.

Lemmikki chinchillani sai pari viikkoa sitten poikasia. Kyseessä on yhteistyöpoikue ystävän kanssa. Onnistuin nappaamaan yhden kuvan, jossa koko poikue malttoi olla hetken paikoillaan. <3



19.2.2015

Mustaa ja vihreää

Joulun aikana sinä aina kuvittelee, että loman jälkeen olisi enemmän aikaa, kun ennen joulua on kiirettä. Pitäisihän vuoden alussa olla rauhallisempi tahti, kun projektit vasta käynnistyvät ja edelliset on juuri saattettu valmiiksi, yms. -Ja mitä vielä... alkuvuodelle pakkautuu aina ihmeellisesti kamalasti puuhaa. Toisaalta, ennen joulua jaksaa pakertaa siinä toivossa, että edessä on kiireettömämpää aikaa.

Edellisen tiivistelmänä, huijaan siis itseni joka vuosi luulemaan, että tammi-helmikuu on leppoisaa aikaa. Ja yllätyn, kun näin ei ole. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa ilmiötä?

Ja sitten kynsiin. Tällä kertaa väreinä olivat musta ja vihreä. Kärjissä liukuvärjäys Color Clubin Show Timella. Leimauksissa China Glazen Re-Fresh Minth ja pisteissä Color Clubin Abyss. Päällä strasseja.


Hieman eri valossa.


Peukalossa pisteet menevät hiukan eri tavalla.


Eri suunnista korostuu eri osa koristelua.



28.1.2015

Jauhoton suklaakakku (mutakakku)

Olen jo jonkin aikaa metsästänyt sopivan helppoa, jauhotonta suklaakakkureseptiä. Kehittelin Wicked Sweet kitchen -blogin, tämän ohjeen pohjalta itselleni sopivan version. Koska tämä tuli  tarpeeseen, niin päätin jakaa sen täällä.

Kakkuun ei tule jauhoja, eikä taikinaa tarvi vatkata koneella, vaan pelkkä käsin vispaus riittää.

Versiossani suklaakakku tehdään 18 cm irtopohjavuokaan, eli pikkuvuokaan. Koko on sopiva silloinkin, kun ei ole tulossa vieraita, vaan saa syödä kaiken yksin.




Ainekset:

70 g margariinia
100 g tummaa suklaata
1 rkl mantelijauhoa
2 rkl sokeria (käytin hedelmäsokeria)
1/3 dl fariinisokeria (voi korvata normaalilla, mutta tästä tulee hyvää makua)
1 tl vaniljasokeria
1 tl hunajaa (voi myös jättää pois)
ripaus suolaa
2 munaa
0,5 dl kaakaojauhetta


Voitele vuoka ja laita uuni lämpenemään. Vuoan pohjalle voi laittaa myös leivinpaperin.

Sulata pilkottu suklaa ja voi vesihauteessa tai mikrossa. Jos sulatat mikrossa, niin säädä puolelle teholle ja tarkista ja sekoita vähän väliä, ettei suklaa pala pohjaan.

Sekoita suklaa-voi -seokseen sokerit, mantelijauho, hunaja ja suola.

Lisää munat yksitellen ja sekoita/vispaa voimakkaammin niiden jälkeen. Lisää kaakaojauhe ja siivilöi, jos se on möykkyistä.

Kaada 18 cm irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa noin 14-15 minuuttia. Kakku jää keskeltä pehmeäksi ja mutakakkumaiseksi. Jos haluat kypsemmäksi, niin paista hiukan kauemmin.




Tarjoa jäätelön tai marjojen kanssa! Kevyen jäätelön korvikkeen saat nopeasti sekoittamalla rahkaan hieman maitoa ja vanijasokeria.


Ps. Kuvaa varten sirottelin päälle hiukan tomusokeria. Pintaan saa kuvioita leikkaamalla leivinpaperista ja laittamalla ne kakun pinnalle ennen sokerointia.